Muistoja

Usein on kysytty, mistä Top Rank -nimi tulee. Nimihän on napattu Englannista, ainakin 70/80 luvulla oli monissa kaupungeissa samanniminen bingohalli. Nämä hallit toimivat usein myös bändien esiintymispaikkoina. Top Rankin ekan sinkun kannessa oleva kuva on Lontoon Finsbury Parkin bingohallin sisäänkäynnistä. Oviin oli kuvamanipuloitu bändin jäsenten kuvat. Kuva on otettu kesällä 1978. Lähellä tätä paikkaa on myös legendaarinen Rainbow-teatteri, jossa monet kovat nimet esiintyivät.

Ekan sinkun B-puolen “London” on selkeä ylistys Top Rankin ideapankille Lontoolle. Tekstissä ylistetään klubeja Marquee, Nashville Rooms ja Dingwalls, joista linkitetyt vielä toimivat. Nämä klubit tarjosivat Ronkaisen Timpalle -78 tammikuussa uuden kuvakulman musantekoon. “Oli kuin kartta oli piirretty päähän ja oli helppo ryhtyä tekemään juttuja heti kotiin palattua”.

vlcsnap-958642.png

Toppikset saivat mukaansa heti innokkaita faneja, joille piti saada jotakin millä tunnustaa asiaa. Kouvolan keskustassa Valtakadulla oli suosittu farkkukauppa MixMax ja sen omistaja Pena Lehtinen oli ennenkin sponssannut paikallisia rockbändejä. Pena tarjosi paidat ja äijät itse tekivät silkkipainotekniikalla “We trust in Top Rank”-tpaitoja useissa eri kuoseissa. Ja ihme ja kumma…. paidat menivät kaupaksi.

Treenikämpät olivat 70/80-lukujen vaihteessa olivat tiukassa ja kerran Topparit joutuivat jopa vuokraamaan kämpän. Se löytyi Pohjolan torilla sijaitseen Musiikkimakasiinin pianovaraston nurkasta Valtakatu 23:n kellarista. Katutasossa sijaitsee edelleen Pub 23 ja Turistihovi-niminen halpishotelli. Kuukausivuokra oli toki nimellinen, mutta se maksettiin kiltisti kuittia vastaan. Top Rank oli juuri perustettu ja into tehdä omaa musiikkia oli tapissaan. Kellarissa äänitettiin neljän biisin demo, jolla irtosi sitten levytysdiili Pokolta muutaman kuukauden kuluttua. Topparit viihtyivät kellarissa keväästä 1978 samanvuoden loppukesään. Syksyllä harjoitustilat löytyivät ex-Stockmann-tavaratalon kellarista, jossa Lundelin Putte treenasi jo Nykäsen Nipen ja kumppaneiden kanssa. Äijillä oli melko suuri kämppä, josta he luovuttivat puolet Toppareille. Tämä kämppä oli varsin kylmä ja kostea tila. Kerran Nipa(ei vielä bändissä) jäi punkkaamaan kämpille yöksi ja laittoi lämmityslaitteeksi pölynimurin päälle. Aamulla ukko heräsi savunhajuun…..joo, imuri oli kuumentunut liiaksi ja melkein syttyi palamaan. No, eipä kämppää juuri siivoiltu aiemminkaan.

topit81.png

Top Rankin ensimmäinen keikka oli Kallioniemen tanssilavalla Korialla Mikko Alatalon lämppärinä. Mikko ihmettelikin Timpan erikoisia housuja, jotka ukko oli löytänyt jostain loppuunmyynnistä. Housuissa oli runsaasti vetoketjuja uuden aallon tyyliin (eivät ihan sellaiset punk-stailiset). Mikko kysyi Timpalta “Miksi noissa housuissa pitää olla noin paljon vetoketjuja”. Eipä tainnut Timppakaan tietää vastausta ! Niinpä…. Elettiin toukokuun alkua vuonna 1978 ja keikkapalkkio oli 350 markkaa. Taisipa olla kauden ensimmäiset bileet. Heti ekan biisin alussa Timpan extrapitkä laulumikin johto irtosi runsaan pogoamisen seurauksena ja ekat tavut menivät harakoille.

Toppareitten keikkajuliste alkuaikoina sisälsi lauseen “We trust in” bändin nimen yläpuolella. Tämä dollaristakin tuttu lause vääntyi Hannu Pörstin (tuo mainio velmu ja ideanikkari Kolarinmäeltä) “Meetwurst in”. Ja taas oli porukalla hauskaa. Hannu kehitteli myös muitakin sananmuunnoksia, kuten “Oletko juonut muitakin kirjaimia kuin T”. Timpan naapurissa asunut Hannu rakensi joskus 60-luvun puolivälin maissa majan Ronkaisen kotitalon(Öljymäen E-kauppa Kymenmaa) takapihalle puuhun. Isä Ronkainen saapui töistä kotiin ja maja ei läpäissyt Vilin rakennusmääräyksiä ja niinpä tuore yläilma-asumus joutui purkuun.

vlcsnap-961134.png vlcsnap-959327.png

Keikalla Erkylän Ometassa ja YLE taltioi koko homman, vuosi oli jotain 1982. Liksat oli sovittu hartiapankkivirityksellä plus janojuomaa maltaan muodossa. No, paikalle saapuivat suuret starat Isokynä Lindholm ja Albert Järvinen. Pian olikin mallaskellarin ovella sumaa ja kas, jäipä olutosasto pirun laihaksi. Taidettiin saada kokonaiset pullolliset mieheen. Paluumatkalla Kouvolaan pysähdyttiin Kausalan Toppis-baarissa. Aiottiin tehdä paikasta oikein nimikkobaari, mutta kysyivät kaikilta paperit ja Timpalta ne sattuivat puuttumaan…. ei tullut keskaria Timpalle….. eikä tullut Toppis-baarista nimikkobaaria.
YLE:n taltiointikin meni jotenkin pieleen ja ohjelmaa kuunnellessa kuuluivat kyllä rummut ja laulu ihan ok, mutta kaikki muu oli kuin turpeesta. Oisko ollu mallaskellarin luona tuo miksaajakin…Samalla keikalla esiintyivät mm. Lapinlahden Linnut (4-miehisenä) ja Albert Järvinen Quips.

Provinssirock -84 ja Topparit päälavalla. Samana päivänä esiintyi sivulavalla kovassa nosteessa oleva Dingo. Timppa kävi jutskaamassa Neumanin kanssa ennen keikkaa. Dingo-mieshän oli ennen tätä projektia bändeissa MAC ja Bwana. Nipa Neumann neuvoin Timppaa kiinnittämään enemmän huomiota imagoon….eikä ollut tässä ihan väärässä. Topparit keskittyivät enempi soittotaitoon ja voimaan… you know fiiliksellä. Dingo esiintyi sillon jo liian pienellä stagella. Teltta oli kuin nuijalla lyöty.

vlcsnap-958799.png vlcsnap-7965063.png vlcsnap-7965394.png

Muistan kun ekan kerran näin Nipan Voikkaan Seuratalon kämpällä. Äijä oli jo rockarin näköinen, vuosi oli jotain 1977 loppuvuodesta, juuri oman Vicky Rosti-kesäkiertueen jälkeen. Tyyppi jäi mieleen, mutta silloin ei ollut vielä Nipan aika astua kuvioihin. Se tapahtui pari vuotta myöhemmin, Nipa liittyi silloin Toppareihin Timo Lavin jättämiin kuvioihin syksyllä 1979.  Pian levytettiinkin sitten Richard Stanleyn johdolla Suitcase/Better say Nothing-single.

vlcsnap-1780769.png  vlcsnap-959164.png toppispaita_satur.jpg

Kommentoi

Leave a Reply